Hannes Junior Games…….muutamia pointteja….minun vinkkelistä.

1. On se vaan iso urakka järjestää tuollainen tapahtuma. Vaikka osanottajamäärä jäi tänä vuonna aiempia vuosia pienemmäksi, niin silti. Ei se hieman vähäisempi kilpailijoiden määrä vaikuta juuri järjestelyihin tai talkoolaisten määrään. Ja kyllähän tuolla junnuja oli ihan kiitettävästi.

2. Pääorganisaattori Haataisen Matti kertoi, miten haasteellista on löytää talkoolaisia ja toimitsijoita kisaan. Näin se vaan alkaa olla joka paikassa. Tämän päivän nuoria ei vapaaehtoiset hommat kiinnosta ja kun meidän intohimoisilla seniori talkoolaisilla alkaa olla viimeinen väri tukassa, niin pistää miettimään, miten hommat hoituu…

3. Kisoissa ainakin juoksulajien aikataulutus onnistui hyvin. Lisäksi kisojen info ja ohjeet kilpailijoille ja yleisölle olivat selkeät. Ja olipa jopa ohjeet autoilijoille, sillä tunnetusti Väinölänniemen alue on oikea sakkorysä

4. Matti kertoi, että erityisen hankala oli löytää kuuluttajat kisaan. Ja lopulta sen taisivat hoitaa ihan ensikertalaiset. Eka päivänä kiinnitin kyllä huomion naisääneen, joka kuulutti tonnivitosen kisat. Upeaa oli huomata, miten hyvin hän selosti juoksut. Oli joka kierroksen jälkeen selvillä, mihin loppuaikaan tähdätään ja mitä juoksussa tapahtuu, kuka johtaa jne.

5. Niin….kisoissa ei ollut makkaranmyyntiä. No ei kai sitä juuri kukaan muu olisi tarvinnutkaan kuin meikä. Kahviosta sai kuitenkin ihan ookoo hintaan kaiken tarpeellisen. Jotenkin kaipaisin tuollaiseen tapahtumaan kuitenkin musiikkia sinne taustalle. Paljon jäi liikaa ”hiljaisia hetkiä”, jolloin tunnelma oli kuin kirkossa. No nämä ovat minun mielipiteitä.

6. Naisten tonnivitonen oli hyvä kisa. Ennätyksiä tehtailtiin ihan urakalla. Laasasen Pinja veti eka kiepin 4.45 vauhtia. Sitten mentiin vuorovedolla tasaiseen tahtiin ja lopulta loppukirissä Pinja oli vahvin ennätys ajalla 4.47.67. Myös Visan Ella Mykkänen tuli hienosti peesissä enariin 4.48.18.

7. Naisten kasilla vedettiin suuren maailman tyyliin jäniksen kanssa. Ilona Saastamoinen oli pupun hommissa ja hyvin Ilona vetikin. Eka 200m 30.7 ja nelkku sinnen 63 sekan tuntumaan. Sitten Mensosen Veera takoi lopun kesän parhaaseen aikaansa 2.10.91. Ennätyksestäkään ei jääty montaa ”senttiä”. Veeran takaa tuli hyvin Mira Pesonen 2.12.84. Mira on ollut junnuna oikeinkin kova menijä. Pitänyt sitten useita ”välivuosia”, mutta nyt tällä kasikasi syntyneellä Miralla tuntuu vauhti kiihtyvän, kuten Matilla ja Tepolla. Niin...ja myös Ella Mykkänen päätti hienon viikonlopun enariin 2.18.09.

8. Miesten keskimatkoilla katseet kiinnittyivät Kauppisen Mikkoon. Kovan kestävyyspohjan omaava kaveri näytti kasillakin, että vauhtia löytyy. Eka kieppi noin 55 sekkaa ja loppuaika 1.55.79 on selkeä pojan enari. Ja kun tuon tekee omalla vedolla, niin aikas hyvin. Myös Reippaan Tero Reinikainen tykitteli ajat 1.57 ja 4.09. Ne on aikas mukavia noteerauksia kaverilta, joka käsittääkseni ei ole näitä ratamatkoja kovin paljon vielä juossut.

9. Eilen Kupsin pelissä Savon Sanomien toimittaja kyseli että onko P-savossa tarpeeksi yu-kisoja. Onko laadukkaita sellaisia jne. No tämän päivän lehdessä sitäkin asiaa on pohdiskeltu Haataisen ja Kartilan Matin kommentein. Niin….samaa mieltä. Eihän meillä ole kuin yhdet kansalliset kisat. Tulevana lauantaina Siilissä. Siis liian vähän. Toinen puoli on se, että onko meillä osanottajia varsinkin aikuissarjoissa. Ei ole kivaa vetää tonnivitosta yksin tai ehkäpä kaksin. Tarvitaan osanottajia, että syntyy kunnon kekkerit. Sitten siinä käy niin, että jos meinaa tehdä tulosta, on pakko reissata ympäri Suomea ja mennä jopa keski-eurooppaan kisaamaan. Siellä riittää taatusti porukkaa.

10. Harrastatko nykyään mitään urheilua, Artsi? Kyllä, pari kertaa viikossa jalkapalloa. Kuinka sinä jaksat? Ostan aina istumapaikan :)

 

-Artsi