Jämsän karnevaalia ja muutakin kestävyyttä viime viikolta….

Viikon takaisista Oulun ranking kisoista muutama poiminta:

  1. Edelleen juoksuvauhtiaan parantava Nina Chydenius takoi kympin ennätykseen ajalla 33.41. Tämä EM-maratonille tähtäävä nainen on vedellyt 180 km:n viikkoja ja kaikki matkat kulkee. Varmaan Nina iskisi tonnivitosenkin sinne 4.20 pintaan.
  2. Eveliina Määttäsen huikea sensaatiokausi jatkuu. Nyt mentiin jo MM-kisoihin. Ja muutenkin naisten kasin taso sen kun nousee. Nuoret Veera Mattila ja Ronja Koskela painelivat 2.05 aikoihin. Vielä kolme vuotta sitten 2.09 ajalla pääsi tilastossa kolmen sakkiin. Nyt ei puhettakaan.
  3. Oulussa oli mukana myös liuta P-savolaisia. Oli Anskua, Pihlaa, Veeraa, Mariaa ja niin edelleen. Hyviä sijoituksia oli tuliaisina ja televisiokin näytti meikäläisten menoa. Ja sokerina pohjalla myös Vieremän Urheiluruudussakin näyttävästi media näkyvyyttä saanut Mikko Kauppinen. Mikko veti Oulussa vitosella ennätykseen 15.22.

Kiuruveden Juhannusjuoksu:

  1. Mukana oli ihan mukavasti porukkaa. Noin 70 juoksijaa on hyvä määrä.
  2. Kiuruveden juoksun mielenkiintoisin nimi oli nyrkkeilyn Euroopan mestari Amin Asikainen. Viisi kilsaa liki neljän minuutin kilsavauhdilla on kunnioitettavaa menoa…. Nyrkkeilijältä.
  3. Kovinta juhannusmenoa Kiuruvedellä koettiin tottakai RRR:n Harri Parkkosen toimesta. Hyvin peesasi myös toinen tuttu nimi Hoo-Pee Tikkanen. Myös 50-sarjan RRR:n V-P Ronkainen ja Rauno Lassila olivat menopäällä.

 

Jämsän karnevaalia:

  1. Miesten kasilla 7 erää. Mikko ”Cooper” Kauppinen erässä viisi. Poika pääsis hyvin peesaamaan
  2. iski sitten 150 metriä ennen maalia selvään voittoon ennätysajalla 1.57.22.
  3. Naisten vastaava matka ja jälleen 7 erää. Visan Sini Karjalainen ”joutui” vitoserään, vaikka edelliskauden tuloksen mukaan olisi ollut oikeutettu vähintään yhtä pykälää kovempaan. No nyt kävi niin, että Sini veti porukkaa koko ajan eli siihen nähden 2.20 on hyvä aika. Takana seurakaveri Ella Mykkänen teki oman enarin jääden vain niukasti Sinistä.
  4. Kasin seuraavissa erissä Pihla Hokkanen oli oman eränsä 3:s kauden parhaallaan 2.16.47 ja Veera Mensonen kuuman erän 5:s ajalla 2.13.42.
  5. Tonnivitosella Vieremän poika näytti jälleen kirissä, miten homma hoituu. B-erässä siis voitto PB-ajalla 4.03.17. Samalla 19-sarjan karnevaaliykkönen. Naisten puolelta kuumassa erässä Pihla juoksi loistavan ennätyksen ajalla 4.36.16. Pihlan kausi alkoi upeissa merkeissä jo hallikaudellla ja nyt näyttää sille, että taso sen kun paranee kesän myötä.

 

Mitäs muuta....

  1. No ainakin nämä helteet ja Satun satasen SE. Niin.....Jämsässä kävelyt siirrettiin helteiden takia aamuun, mutta satasen juoksu pidettiin päiväsaikaan. No se vissiin oli TV:n pakottama juttu. Lähetys oli näkynyt Yle Areenassa. No joo....en katsonut lähetystä. Toisaalta älytöntä tuollaisen lähetyksen takia laittaa juoksijat taivaltamaan pahimpaan helteeseen, mutta toisaalta: Eipä ollut moinen Satua hetkauttanut.
  2. Ja vielä ainakin yksi poiminta Tampereen veteraanien MM-kisoista. Siellä ainakin MänVe:n Niina Halonen on voittanut maailmanmestaruuden maastojuoksussa. Eli hienoa....P-savolaista edustusta on jälleen näkynyt ja kuulunut eri puolella ”mualimoo”.

 

 

-Artsi