MM-hiihtojen jälkipelejä….

  1. Suomi sai kisoista yhden mitalin. Ei liikaa. Mutta tämä Planican kyntäminen kuvastaa minusta suunnilleen sitä, mikä on leimannut suomalaista maastohiihtoa jo vuosia. Ainakin jos sitä peilaa mitalimääriin. Vuonna 2013 1 mitali, vuonna 2015 1 mitali, vuonna 2019 1 mitali ja vuonna 2021 3 mitalia. Vain Lahti 2017 ja viime vuoden olympialaiset näyttivät paremmilta. Ja viime vuosikin vain Niskasten ansiosta.
  2. Suomi on siis kyllä jokseenkin tuuliajolla hiihtolajeissa. Tänä vuonna on jo kisattu ainakin hiihdossa, mäkihypyssä, yhdistetyssä, ampumahiihdossa ja alppihiihdossa MM-tasolla. Tuloksena kaikkiaan yksi vaivainen mitali.
  3. Huippurheilun muutostyöryhmä eli se kuuluisa Humu, johtajanaan M.Kojonkoski asetti aikoinaan hurjalta kuulostavan vision, jossa Suomen piti olla paras Pohjoismaa urheilumenestyksessä jo v.2020. Ei menny ihan nappiin se raportti. Mutta saihan siihen rahaa poltettua. Planicassa Norja 27 mitskua, Ruotsi 12 mitskua ja Suomi 1 mitsku. Niin...Kojo totesikin jossain kohtaa, että se oli vain visio. Ei tavoite.
  4. Kyllä Venäläiset pitäisi saada kisoihin. Varsinkin miehiin. Tylyä on seurata kun norskit valtaavat liki kaiken mahdollisen. Ja meikäläisiltä varsinkin vapaan kisat ovat suoranaista myrkkyä. Vapaan 15km:llä 22 parhaan joukossa oli yhtä monta andorralaista, brittiläistä, tsekkiä, japanialaista ja islantilaista kuin suomalaista.
  5. Suomalaisittain värikkäintä antia oli Perttu ja kuuluisa einespurkki. Niin....hiihto tarvitsee showta. Siis laji tarttee lisää väriä esimerkiksi juuri joukkuelajien puolelta. Mutta tietyt säännöt pitää olla. Ja nyt jo ihmeteltiin, miten latujen herrasmiehestä on tullut ”paha poika”. No tiedä sitäkään, mutta Pertulla meni homma vähän överiksi. Ja nämä manazerit ovat melkoisia takapiruja. No rahastahan tässä kaikessa on kyse. Niin...Kepa hoitaa manazerihommat itse. Ja hyvin on hoitanutkin! Säästöä tulee.
  6. Naisten viestistäkään ei tullut mitalia. Mutta leidit hiihtivät sentään täysin tasollaan. Kukaan ei pettänyt. Ei edes latujen mököttäjä Eve eikä Pärmä, vaikka taas tuli kuokkaan loppukirissä. Ja tottakai Ruotsille. Ylläri oli, että keltaiset eivät voittaneet. Ruotsin daamit selittelivät voiteluaan. Norskit mestariksi konkariporukalla. Keski-ikä yli 30v. Ja Saksa tottakai. Siellä yksilöt venyvät yhdessä huippusuoritukseen.
  7. Miesten viesti. 14 vuoden odotus päättyi. Hakola, se oli kaikkien vaikeuksien jälkeen huikea veto ja taatusti viestin jälkeen tunteikas hetki. Ankkuri Anttola, hiljainen megalupaus. Teot puhuu puolestaan. Upea viestimitali, jota ei odotettu ennakkoon. Mutta jonkinsortin mokan teki Anttolaa jahdannut porukka, joka ei saanut työjärjestystään selväksi ja siinä se sitten oli. Suomen onneksi.
  8. Vielä tuosta miesten viestistä. Se oli norskeille peruspäivä toimistolla. Ruotsi ajautui kriisipalaveriin. Mikäli kukin maa saisi osallistua viestiin useammalla porukalla, niin Norja ottaisi kolmoisvoiton. P-Savon Iivo veti eläimellisen vedon. Joi maalissa Red Bullia. Fis vei tölkin pois. Noo...kuopiolainen ruokatehdas on jo maailman kartalla.
  9. Naisten 30 km. Ebba takoi kuten Juuhaukki aikoinaan. Ruotsalaiset hallitsivat sprinttejä ja myös tätä pitkää kestomatkaa. Nytkin 4 sakissa kolme keltaista ja olihan se sprintteri Linda Svahnin hiihto helpon näköistä. Suomalaisten naisten saalis näistä kisoista 0 mitalia, vaikka Juuhaukki poissa. Kuten myös venakot. Ei mennyt kuten kuviteltiin. 30 km:n jälkeen katseet kohdstuivat huoltorekalle. Kulisseissa on käyty kovaakin keskustelua suksista ja voitelusta. Ja kuten voitelupäällikkö Venäläinen totesi: pieleen meni.
  10. Kisojen päätösmatka 50km. Tästähän sen piti tulla. Iivo selitti mitalin menettämistä taktillisella mokalla. Mutta olisiko toisellakaan kuviolla ollut tällä kertaa enemmän annettavaa. Nyt ei Vieremän sisarukset yltäneet mitaleille, mutta hyvin he silti homman hoitivat.

 

Tässäpä nopeat huomiot MM-hiihdoista. Mutta mitalikahveja juotiin kuitenkin viikonloppuna Wilman ja Reetan kunniaksi. Kaksikko teki kovaa jälkeä ja mikä hienointa, pää kestää. Reeta sanoi haastattelussa jotenkin siihen tyyliin, että.....tästä pitää nyt nauttia, sillä urheilu on suurimmalta osin kuitenkin pettymysten hallintaa. Ja että toivottavasti tämä mestaruus ei muuta minua ihmisenä mitenkään. Hienosti sanottu....upeaa Wilma ja Reetta.

 

-Artsi