Niin se vain vappuviikonloppu koitti ja sehän on useana vuotena tarkoittanut Karttulan katujuoksun kisaamista! Tänään vappuaattona säiden herra on näyttänyt nurjan puolensa, mutta eilen kisapäivänä sää oli kelvollinen; ei sadetta ja aurinkokin pääsi välillä lämmittämään viileän tuulen aiheuttamaa koleutta.

Ennen kilpailustarttien alkua pidettiin hiljainen hetki aiemmin tällä viikolla menehtyneen Seppo Sikasen muistoa kunnioittaen. Seppo oli seuran pitkäaikainen jäsen menestyksekkään hiihtouran ja sittemmin talkoolaishommien myötä.

Kisatapahtumat alkoivat tuttuun tapaan 9-vuotiaiden 600 metrin matkalla. Harmittavasti tässä lähdössä oli mukana vain 4 tyttöä ja 1 poika. Hienoa kuitenkin nähdä, miten innoissaan noin pienetkin ovat mukana tämmöisessä kisailussa, siinä on sitä liikunnan riemua parhaimmillaan.

T11, 13 ja 15-sarjoissa kisattiin 1000 metriä ja vauhti oli kovaa. T11-sarjassa nähtiin jo toista vuotta peräkkäin uusi reittiennätys, kun Kuopion Reippaan Salla Tompuri pamautti loppuajan 3.26,8. T13-sarjassa Jyväskylän Lumi-Kukka Saaranen tykitti 3.20 ajan, mutta se ei reittienariin kuitenkaan riittänyt. Seuraavan lähdön vastaavan ikäisissä pojissa jäätiin tyttöjen vauhdista lukuunottamatta P15-sarjan Kuopion Reippaan Eelis Kaikkosta, joka nykäisi kunnon soolojuoksun, saaden loppuajaksi 3.15.

Lopuksi kisattiin vielä 2000 metrin matkat. Naisten lähdön osallistujalista oli huima; SM-mitaleja useita sekä maaotteluedustajakin mahtui joukkoon. Yleisen sarjan Veera Mensonen ja Saija Seppä laittoivat kaiken peliin ja Veera yritti pudottaa Saijan kyydistä toisen kierroksen aluksi. Saija ei taipunut ja oli loppukirissä muutaman sekunnin Veeraa nopeampi. Tuloksena kaikkien aikojen 2. ja 3. kovimmat ajat 6.17 ja 6.20. Seuraavat sijat menivät Pihla Hokkaselle, Salla Laukkaselle ja Jemina Forsille, kukin heistäkin alle 7 min. Erikseen pitää nostaa esille vielä 17-sarjan voittajan Noora Hukan loppuaika 7.04, sillä Noora on vasta 14-sarjalainen! Seuraamme mielenkiinnolla, kuinka hyvin Noora kehittyy tulevina vuosina. Potentiaalia on paljon!

Ei päässyt syke tasaantumaan seuraavankaan lähdön aikana, kun Samu Mikkonen päätti näyttää muille kaapin paikan heti alussa. Tämä Kuopiosta lähtöisin oleva nuori mies lähti vetämään käytännössä soolojuoksua kiskaisten ekan tonnin 2.43, Mikko Kauppisen, Samuel Auvisen ja Mikko Hirvosen seuratessa joitakin sekunteja taaempana. Samu kesti loman vauhtinsa ja lopputulemana oli uusi veret seisauttava reittiennätys 5.28,1. Entinen Samun nimissä ollut enkka parani reilun 3 sekuntia. "Pari viime kautta on mennyt penkin alle jalkavaivojen ja korona myötä. Nyt on saanut treenata terveenä ja olen ollut kolmella ulkomaan leirillä talven aikana, mukava nähdä, että panostus tuottaa tulosta", kertoi Samu kisan jälkeen. Samu oli ajellut aamulla Tampereelta Karttulaan ja lähti kisan jälkeen sinne takaisin. Kova päiväurakka siis! Samun taustalla alle 5.40 juoksivat myös Mikko Kauppinen sekä Samuel Auvinen. Todella kovaa paineli myös M19-sarjan voittaja Eemeli Hirvonen ajallaan 5.43,4.

Tulokset:

https://karttu.sporttisaitti.com/karttulan-katujuoksu-29-4-2023/tulokset-v-2023/

Kuvia:

https://karttu.sporttisaitti.com/karttulan-katujuoksu-29-4-2023/kuvat-2023/