Kesä jatkuu….urheilijat urheilee….marjat kypsyy….
-
Sarjassamme pelit ja leikit: EM-futis päättyi Saksassa. Olipa välillä aikas tylsää katsottavaa. No ehkä tämä tylsyys johtuu siitä, että suosikkijoukkueeni putosi pois mitalipeleistä. Saksahan on ollut meikän suosikki vuosikymmeniä. Eräällä tutulla tyypillä Saksa on myös suosikki jalkapallossa. Ja meille molemmalle on ollut läpi uran yhteistä myös se, että molemmat kannattavat lätkässä Tapparaa ja ajavat Fordilla. Se siitä…
-
Marjastuskausi on kiivaimmillaan. Lakkaakin löytyy ainakin omiksi tarpeiksi. Ei tarvitse muuta kuin vaivautuu menemään suolle. Ja muutakin marjaa tulee ihan riittävästi. Mustikka ja vattushow alkaa olla kiivaimmillaan. Mansikkaa ei tainnut tulla totuttuun tapaan. Ja se näkyi hinnoissa. Nyt ei enää saanut viiden kilon laatikkoa 25 eurolla. Se huiteli siellä 35-40 euroissa. Etelässä jopa 60 euroa.
-
Kalevan kisatkin miteltiin Juhannuksen jälkeen Vaasassa. P-Savon kestävyysjuoksuosastosta Mikko, Veera ja Katariina olivat hyvin esillä. Kolmikko on tällä hetkellä siinä tilassa, että mitalipallisijat jatkossa ovat taatusti tähtäimessä.
-
Viime viikolla järjestettiin Mikkeli Games yu-kisat. Upea tapahtuma gp-sarjan välissä. Vuosi sitten tässä Mikkeli Gamesissa oli 3000 katsojaa, ja nytkin paikalla oli paljon yleisöä. Tällaisia kisoja tarvitaan, jossa oli myös hulppeat rahapalkinnot. Ihmetellä täytyy vaan, miksi vaikkapa miesten keihäässä palkittiin rahapalkinnoilla 8 parasta eli jokainen osanottaja sai euroja. Sitä vastoin vaikkapa naisten 1500m:llä rahaa jaettiin vain 4:lle parhaalle, vaikka viivalla oli 16 juoksijaa. Olikohan osuutta asiaan sponsorilla nimeltä Pitkämäki&Ruuskanen Forest. Niin....palkintoeuroja oli tapahtumassa jaossa 35000 euroa! Siis tällaisia kisoja tarvittaisiin maahamme lisää! Tämän gp-sarjan lisäksi.
-
Kotimaan yleisurheilun gp-sarja jatkui viikolla ensin Lappeenrannassa. Euroista puheenollen näissä gp-sarjan kisoissa jaettavat eurot ovat minimaalisia vaikkapa tuohon Mikkelin kisaan verrattuna. On se ihme, vaikka kysessä on meidän se kesän yleisurheilukauden pääkisasarja. Eräskin urheilija oli nuiviintunut niin, että totesi, että ei aio jatkossa mennä lainkaan koko kisaan. Totesi, että vaikka hän voittaisi kisan, niin tappiota tulisi, kun ottaa huomioon matkakustannukset ja hotelliyöpymiset. No joo, enpä tiedä, on sarjassa ainakin kestävyysjuoksujen osalta paljon hyvääkin. Ja ainakin, kun järjestäjänä on lajiin vihkiytynyt kisaorganisaattori.
-
Niin, Lappeenrannan gp-kisa hieman latistui vesisateen takia. Toki ei se varmaan kestävyysjuoksijoita haitannut. Miesten 1500m:n A-erässä Kauppis Mikko juoksi jälleen alle 3.50 ajan. Ei siis aivan kesän parasta, mutta sijoitus 11:sta. B-erässäkään kukaan ei juossut kovempaa. Naisten 800m:n A-erässä Mensos Veera esitteli uransa vauhdikkainta menoa ja taululle ilmestyi komeat ennätysnumerot 2.07.88. Veeran sijoitus 7:s. Tämä 800m:n A-erä oli muuten Veera voittoinen, sillä viivalla oli kolme ulkomaalaista juoksijaa, kolme Veeraa sekä Elle, Siiri ja Heini. P-savolaista väriä Lappeenrannassa edusti vielä Katariina Kärkkäinen, joka vitosella oli 10:s ajalla 17.20.88.
-
Lappeenrannan jälkeen siirryttiin Joensuuhun. Naisten 1500m:n A-erä oli kovatasoinen, sillä peräti 4 parasta veti alle 4.10 ja pari muutakinihan siihen tuntumaan. Nämä kaikki 6 ekaa olivat muun maailman edustajia. Paras suomalainen oli 7:s Ilona Mononen, joka tuli suoraan korkean paikan kotimaan leiriltä kisaan. Hyvin juoksi jälleen Veera, joka takoi kesän parhaan aikansa 4.23.60 ollen Saija Sepän jälkeen kolmanneksi parhaana suomalaisena 10:s. Veeralle siis tällä viikolla kaksi huippuonnistumista: PB ja SB. A-erässä oli komeat 16 juoksijaa ja myöskin B-erässä sama määrä. Siellä hienosti veti SiiPon nuori Laasasen Pinja, joka oli kisan 6:s ennätyksellään 4.41.82. Miesten vitosen A-erässä Mikko oli 7:s ajalla 14.33.67. Mikä lie, kun A-erässä maaliin pääsi vain 8 juoksijaa. Sitä vastoin B-erässä maaliin tuli 14 juoksijaa, joista liki kaikki tuuletti maalissa omia ennätyksiään. Niin, tämä B-erän kisa alkoikin Joensuussa vasta puolen kymmenen aikoihin. Ehdottelinkin joku vuosi sitten, että miksi meillä ei järjestetä kisoja, joissa ainakin kestävyysmatkat juostaisiin vasta siellä 10-11 välillä illalla. Tulisi enareita mukavaan tahtiin.
-
Vielä noista Mikon, Veeran ja Katariinan tämän kesän juoksuista. Nehän ovat olleet vaikkapa ajallisesti ihan kovaa tasoa koko valtakuntaa ja vaikkapa piirin kautta aikain tilastoja tsekkaillen. Mikon 1500m:n kesän paras 3.46.72 on kaikkien aikojen P-savon piirin tilastoissa 4:nneksi paras. Edellä vain Okkolan Hannu (vuodelta 79), Mikkosen Samu (2017) ja Matti Huttunen (1955). Veeran 800m:n aika 2.07.88 on piirin kautta aikain toiseksi paras. Edellä vain Kononoffin Aulikki (1987). 1500m:llä Veera on myöskin Aulikin jälkeen toisella sijalla. Ja vielä Katariina, joka juoksi tänä kesänä esteissä piirin ennätyksen 10.19.06. Vitosella Kataiina on piirin tilastoissa ajalla 16.56.69 5:nneksi paras. Aika kova kolmikko on siis kyseessä.
-
Ja vielä yksi pointti noista piiriennätyksistä. Niin....eikös Hanner Junior Gameseissa SiiPon Mette Korhonen juossut tonnilla uusiksi 12-ikäisten pe numeroiksi 3.13.17. Onkos tämä Mette maailmankuulun yhdistetyn tähden Minjan sisko. Tästä en nyt aivan varma ole. Tämä perustuu huhuihin.
-
Ja muuta ei nyt tullut mieleen, joten se on sitten tältä osin selvää. Eikun hyvää kesän jatkoa.
-Artsi
Kommentit