Maakuntaviestijuoksu on jälleen kisattu

 

P-Savon maakuntaviestijuoksu on taputeltu. Ja jälleen siis Karttulassa. Tapahtuma saatiin tällä kertaa pidettyä ihan kelvollisissa olosuhteissa. Vasta kisan päätyttyä ennen palkintojenjakoa jonkinsortin sadekuuro häiritsi hieman menoa. 

 

Tapahtuma vietiin läpi tuttuun tyyliin. Kuuluttajakaksikko Joni ja Kimmo pitivät tunnelman yllä ansiokkaalla tyylillään. Asiantuntemus ja huumori loistivat koko päivän ajan. Ja mikäs siinä...kun vielä ämyreistä soi aikas monta kertaa Live is life, niin meikäkin viihtyi ihan mukavasti. 

 

Niin….joukkueita oli tällä kertaa mukana lopulta 61. Se on yli 10 vähemmän kuin edellisvuoden sadekelissä. Ei tullut kuitenkaan pohjanoteerausta, sillä neljä vuotta sitten oli vain 59 joukkuetta. En tiedä, nämä piirin perinteiset juoksutapahtumat ovat kuihtumassa kokoon. Moni tapahtuma on jo lopettanut. Jonkinlaista vastuuta kaivattaisiin porukoissa, että osallistuttaisiin näihin piirin juoksutapahtumiin. Vaikka määrät ovatkin pudonneet, niin kyllä täällä juoksjoita, kuntoilijoita riittää. 

 

Maakuntaviestijuoksu pyörii vahvasti muutaman seuran varassa. RRR:n oranssit, kuten myös PHS:n hiihtäjät olivat mukana yli kymmenen joukkueen voimin. Kiuruveden Urheilijoista oli 8 joukkuetta ja myös SiilHs ja Vieko olivat jälleen vahvalla panoksella paikalla. Ilman näitä seuroja tapahtuma olisi kuopattu jo ajat sitten. 

 

RRR tekee vahvaa kestävyysjuoksutyötä mm. Jylhän Antin ja Räsäsen Marjatan johdolla. Vaikka seura on panostanut veteraaneihin, niin nyt 2000 luvulla syntyneitä naisia on alkanut liittyä seuraan. Tottakai, kiinnostusta riittää, kun toiminta on mielenkiintoista ja tehokasta. PHS toimii hiihdon puolella Happosen Katin johdolla upeasti. Seuran juniorityö on mallikasta ja tulosta syntyy. Kuopiolaisseuroista siis RRR ja PHS olivat Karttulassa vahvasti esillä. Mutta samaa ei voi sanoa Kuopion kolmannesta seurasta, johtavasta yleisurheiluseurasta eli Reippaasta. Ei yhtään joukkuetta. Siis pyöreä nolla. No tätä en nyt rupea sen kummemmin pyörittelemään. Jokainen tehköön omat johtopäätelmänsä. 

 

Maakuntaviestissä maakunnan hiihtohuiput, siis Iivot, Pertut eivät olleet mukana. Mutta nuorista hiihtäjistä mm. Jalmari Bergqvist ja Iiro Säisä osoittivat, että kone on kunnossa. Niin vahvaa ja jaksavan näköistä oli meno maastossa. Juoksupuolelta maamme kärkipaikoille noussut Kauppis Mikko ei sen sijaan tullut paikalle. Sen sijaan toinen piirin huippu, huikean kauden juossut ja maaotteluedustajamme Mensosen Veera johdatti Maaningan Mahdin naisten sarjan ykköseksi. Veeran yksityisaika 2,6 km:n matkalla oli muuten noin parikymmentä sekkaa kovempi kuin edellisyksyn viestissä. 

 

Kovia kamppailuja käytiin maakuntaviestin voitoista. Esimerkiksi naisten 16-ikäisissä käytiin hurja kisa, kun ankkuri Vieremän Aino Suomalainen ratkaisi pelin aivan lopussa hurjalla vedolla, vaikka taisi lähteä vasta neljäntenä ankkuriosuudelle. Eroa Kiuruveden joukkueeseen 6 sekkaa. Samoin on nostettava esille 12-ikäisten tytöissä PHS:n Salla Tompurin meno. Kilsan matka aikaan 3.29. Siis aivan ylivoimaista menoa myös pojat huomioiden. Ja tottakai meidän veteraanit. Siellä juoksi monia kasvoja, joilla on kilometrejä takana aivan hirveä määrä. Niin miehissä kuin naisissa. Ja vaikkapa RRR:n Elina Mykkänen...hattu pois ja syvä kumarrus. Siinä esimerkkiä muille. 

 

Tapahtuman aloittaneet perhe- ja kaverisarjat ovat vuosien mittaan vakiinnuttaneet suosionsa, nytkin yhteensä 20 joukkuetta. Siellä jopa hätyyteltiin 3 min maagista rajaa 1 km avausosuudella, joten ihan kovia juoksijoita oli mukaan intoutunut! 

 

 

 

 

Tulokset ja kuvia on nähtävillä Karttulan Urheilijoiden kisasivuilla. Tässä kohtaa ei muuta….syksyn jatkoa…

 

t, Artsi