Karttulan kujista…..

Varma kevään merkki on Karttulan kujat. No nyt viime viikonlopun kisat pidettiin jopa aivan kesäisissä oloissa, sillä lämpö kipusi juuri kisapäivänä sinne 20 asteeseen. Kaikenlaista keliä on vuosien saatossa ollut kujilla. On ollut hellettä, mutta mukaan on mahtunut myös vain muutaman lämpöasteen kelejä. Lunta ei ole kuitenkaan koskaan satanut itse kisojen aikana. 

Hieman menneiltä vuosilta….

Karttulan kujat juostiin ekaa kertaa vuonna 1991. Silloin reitti oli ihan eri kuin nykyisin. Sen vuoden tuloksista löytyy kaksi juoksijaa, jotka olivat mukana myös nyt vuonna 2026. Eli Kari Partanen ja Juha Sikanen. Jos kaksikko on mukana myös ensi vuonna, niin eiköhän järjestävän seuran pitäisi palkita moiset herrat. Vuoden 1991 mukaolleista juoksijoista voisi mainita muun muassa Tuovisen Akin, Husson Kallen, Haataisen Jounin, Kononoffin Aulikin, Jääskeläisen Annen jne. 

Vuonna 1993 kujilla juoksi ylivoimaiseksi ykköseksi Janne Vilve, joka kellotti 2000m:llä ajan 5.33. Tuon ajan allehan on tänäkin päivänä päässyt vain muutamat juoksijat. Vilve oli silloin kovassa iskussa, sillä katujuoksun jälkeen hän oli SM-maastoissa kymppisakissa jääden mitalista vain 20 sekkaa. 

1990-luvun loppupuolta hallitsivat 2000m:llä Huomanin Tuija, Jääskeläisen Anne ja Haataisen Jouni. Vuonna 1998 oli miesten sarjassa tungosta, sillä pelkästään yleisessä sarjassa loppuun juoksi 20 juoksijaa. Voittaja oli silloin Raahen Vesan Sakari Kupsala ja Husson Kalle oli 4:s ajalla 5.54. Siihen aikaan Karttulan Urheilijoista oli useita juoksijoita viivalla. Urakalla mentiin sinne alle 6 minuutin. Jopa allekirjoittanutkin. 

Vuonna 2005 oli paljon osanottajia. Juoksijoita oli komeat 110. Se taisi olla muistini mukaan joku ”katsastuskisa johonkin”. Kovia kasvoja löytyy tuloksista: Kähkösen Satu, Pitkäsen Marjaana, Raatikaisen Antti, Miettisen Suvi, Anne Jääskeläinen, Mikael Bergdahl, Olli Pulkkanen, Heikkis Janne, Raatikais Riitta, Jääskeläis Joni, jne jne. Niin, vuoden 2005 tuloksista löytyy vain noin kaksi urheilijaa, jotka enää tänä päivänä juoksevat ja vieläpä menestyvät eli Satu ja Suvi. 

Seuraavina vuosina ainakin naisissa riitti tasokasta sakkia. Tämän päivän parhaisiin aikoihin ei päästy, mutta Pekkarisen Saara, Honkasen Jaana, Hyvösen Hanna jne pitivät tason korkeana. Nuorissa taas muun muassa Kähkösen Satu ja Kuokkasen Miia heiluttivat tahtipuikkoa. 

Vuosi 2011 on vuosi, jolloin Lehtisen Johanna takoi nykyäänkin voimassa olevan naisten reittiennätyksen 6.11.5. Silloin annettiin eka kertaa naisten juosta yhtaikaa miesten kanssa. Johanna voitti viikko kujien jälkeen ylivoimaisesti SM-maastojen naisten 6km. 

Seuraavana vuonna eli 2012 osanottajien listoille ilmestyi myös nykyisin lajiensa maamme kärkikaartia edustavat Arttu Heikkinen, Valtteri Pennanen, Samu Mikkonen ja Veera Mensonen. Vuonna 2016 kujilla mentiin myös kovaa, kun Mikkosen Samu hurjasteli 5.31 ja myös Sepän Saija ja Maria Murtorinne painelivat alle 6.30. Vuonna 2023 Saija tykitti sitten 6.17.7.

Vuonna 2020 ja 2021 kujilla oli paljon porukkaa. Eli reilusti yli sata osanottajaa. Silloinhan juostiin liki ”salaa”, kun korona jylläsi ja vuoden 2020 kisakin saatiin juosta vasta kesäkuun puolella. Mielenkiintoisia nimi löytyy jo niiltä ajoilta: Salla Tompuri aloitti 9-vuotiaista,  Minja Korhonen veti 15:ikäisten sarjassa 3.25 ja Kotirannan Mika oli ykkönen miehissä. Paljon oli silloin kasvoja, jotka onneksi ovat mukana edelleen. 

Eli siinäpä pieniä maistiaisia historian havinoilta….ja lopuksi vähän tämän vuotisista kujista: 

Niin, siis nyt juostiin kyllä kaikkien aikojen kujat. Ainakin reittiennätysten määrässä ja voittoajat niin miesten kuin naistenkin sarjoissa olivat kansallisesti kovaa tasoa. Osanottajia oli reilut 70. Mikäli 9-vuotiaita ja veteraaneja olisi ollut edellisvuosien tapaan, niin sinne vajaaseen sataan osallistujaan olisi päästy. Ja kelihän oli kohillaan, joten sen suhteen ei jäänyt moitittavaa. 

Siis enpä voinut ennakkoon kuvitella, että miesten sarjassa painellaan niinkin kovaa, kuin nyt mentiin. Selkeä parannus Mikkosen Samun reittienariin oli Kauppisen Mikolta melkoinen esitys. Ja siinä peesissä myös Eemeli Hirvonen meni myös kevyesti entisen reittienarin alle. Mikon aika 5.16.9 on kyllä sitä luokkaa, että tästä valtakunnasta on vaikea löytää montaa kovempaa kasvoa. Olihan se tältä kaksikolta sellainen näytös, että osa kisapaikalla olleesta yleisöstä seurasi menoa ”haavi auki”, että voiko tämä olla mahdollista. 

Naisten päämatkalla voitosta ei ollut epäselvyyttä, sillä Mensosen Veera tahditti kisaa alusta alkaen. Veeran aika 6.14.3 on sitä luokkaa, että vain Lehtisen Johanna on juossut sen vajaat 3 sekkaa kovempaa. Eikä tästä maasta löydy naisiakaan kovin montaa, jotka menisivät Maaningan naista kovempaa. Voisi ennustaa, että kaiken mennessä nappiin ensi keväänä Veera takoo matkan sinne 6.10 tienoolle. 

Muista kujien hurjista noteerauksista voisi mainita P15-sarjan kaksikon Leo Sabat ja Pietu Stenbergin vedot. Leo veti tonnin reittienariin 2.50.1 ja Pietu tuli maaliin aivan peesissä. Lisäksi saman ikäluokan tytöissä Salla Tompuri tykitti matkan reittienariin 2.58.7. Neljäs reittiennätys syntyi 40-sarjan 2000m:llä, kun Heikki Hakkarainen paineli matkan aikaan 5.57.9. Ennätys parani komeasti sekunnin kymmenyksellä. Nämä kaikki ennätykset ovat sitä luokkaa, että hattu pois päästä ja syvä kumarrus. Nämä kertovat sen, että tekijät ovat tällä hetkellä omissa ikäluokissaan tämän maan kärkipään juoksijoita. 

Siinäpä jotain pientä Karttulan kujista. Kisojen järjestelyt menivät rutiininomaisesti. Ainahan näitä tapahtumia voi parantaa ja kehittää, mutta mitään isompaa häslinkiä ei ainakaan päällisinpuolin sattunut. Ajat saatiin kaikille ja kisojen kuuluttaja Jääskeläis Joni piti tunnelmaa hienosti yllä. Joni tuntee juoksijat ja tietää reittiennätykset liki ulkoa….joten pitää kai ne kujat seuran ensi keväänäkin järjestää, kun on alkuun päästy. 

Nyt ei muuta kuin kesää kohti…..

-Artsi

Se on ilimoja pitänä. Tänäkin talvena. Viime vuonna tähän aikaan hiihtokelit olivat parhaimmillaan. Nyt ei ole lumista juuri tietoakaan. Saapas nähdä, miten tämä tästä kehittyy. Jotenkin sitä vaan pelkää, että vielä se takatalvi iskee.

Talven hiihtotapahtumat alkaa olla taputeltu. No on siellä vielä Inarin SM-mittelöt jäljellä. Sinällään ihan mielenkiintoiset gamesit, kun ohjelmassa on viestit ja pitkät matkat. Yhdistetty oli menneenä talvena raikas tuulahdus kaikkea sitä, mitä maastohiihto ei näinä aikoina ole. Lajiyhteisön tekeminen puhkui positiivistä energiaa. Yhdessä tekemisen meininkiä. Yhdistetyn suosion nousuun vaikuttaa toki menestyminen. Mutta myös urheilijoiden valloittavat persoonat. Minjan, Ilkan ja kumppaneiden haastatteluja on ilo katsella. Kaikkien osalta näin ei voi valitettavasti sanoa. 

Talven hiihtotähti oli tottakai Kläbo. Miehosen voittoputki ei meinannut katketa koko talvena. Ja on hiihtänyt kaikki mahdolliset matkat. Mutta ei kai se ihme ole, kun sankarin ei ole tarvinnut hiihtää mitään matkaa täysillä. On sen verran musertavaa ylivoimaa. Kun meidän Iivolla kisojen määrä tänä kautena jäi noin 10 kisaan, ainakin ennen näitä rääppiäiskisoja, niin Kläbo ehti kisata talven aikana varmaan noin 30 kilpailua. Paljon tykittivät ampumahiihtäjätkin. Suvin startit nousivat 35 tienoolle. 

Meidän mieshiihtotähti oli tänä kautena Arsi. Ja mikä vaikuttavinta, tyyli kuin tyyli, hyvin kulki. Harvinaista luksusta meidän hiihtäjistä. Muutenhan meidän maajoukkueen tulos niin miehissä kuin naisissakin oli katastrofi. Onko meidän valmennus ajan tasalla. Vaikka nuorten hiihtäjien määrät ovat pudonneet, niin silti lahjakkuuksia kanavoituu edelleen hiihtoon ihan riittävästi. 

Mielenkiintoista on seurata meidän hiihtopuolella, kun valmennus vaihtuu. Rupeaako maajoukkuevalmennus olemaan päävalmentaja keskeistä, vai sooloileeko koko porukka miten sattuu. Ja miten keplottelee uusi koutsi Niskasten suhteen. Velvoitetaanko maajoukkueurheilijat osallistumaan mcuppeihin, vai mikä on homman juoni. Jotain jöötiä tarvitaan, se on selvä. Iivolta kysyttiin, mitä hän odottaa uudelta koutsilta, niin vastaus oli että viestin ja pariviestin voitto ensi talven MM-kisoissa, että ei paineita. Että tällainen letkautus. Viime viikonlopun Suomen Cupin muut Iivon väläykset oli Red Bullin juomatölkki näkyvästi esillä Ylen haastattelussa. Lisäksi huomiota herätti, kun viestin viime metrien ja kymmenysten tiukassa loppukahinassa muut tulivat maaliin venyttäen niin että lonkat koukistajat olivat lujilla. Iivo sen sijaa auraten! Ero kolmossijaankin oli se vaivainen 0,4 sekkaa, mutta ei kiinnostanut.

Ampumahiihtopuolella ainakin taso rupesi nousemaan, kun Kulstad astui remmiin. Ja nyt siellä Suvin siivittämänä 20-vuotias Inka Hämäläinen sanoo, että nyt alkaa panostus täysillä tähän lajiin. Samat sävelet on 30-vuotiaalla Venla Lehtosella. Lisäksi ainakin Inveniuksen Otto pistää kaiken likoon. 

Tuossa taannoin huomasin lehdestä jutun, jossa mietittiin 800 metrin juoksun taustoja. Eli nopeus vai kestävyys. Osa kv huipuista on nopeustyyppejä, niin sanottuja 400 metrin tyyppejä. Eli tulevat selkeästi sieltä puolelta. Mutta sitten on todella paljon sitä toista maata. Esimerkiksi viimeisin 800 m:n olympiavoittaja Wanyonyi, joka uskoo vakaasti peruskestävyyteen. Merkittävä osa hänen lenkeistään koostuu pitkistä lenkeistä maratonjuoksijoiden kanssa. Ja löytyyhän meiltä myös Pekka Vasala, joka vuonna 1972 juoksi 30km:n lenkkien ohessa keväällä 10000 m 29.09 ja kesällä 5000m 13.45 ja siihen kruununa elokuussa 800m:n Euroopan ennätyksen 1.44.5. Vasala muuten juoksi sinä kautena noin 6500km. Tässä vain pari esimerkkiä. 

Ja tähän jatkeeksi Sami Jauhojärven toteamus, että aiemmin oli joillakin käsitys, että pk harjoittelusta on haittaa nopeusominaisuuksiin. Onneksi ajatusmaailma on aivan viime aikoina muuttunut. Nykyään osa maajoukkueen sprinttihiihtäjistä ainakin pyrkii treenaamaan samoja määriä kuin normimatkan hiihtäjät. Vahva aerobinen pohja mahdollistaa kovempien tehoharjoitusten tekemisen paremman palautumispotentiaalin myötä. Näin Musti...ja noita sanoja voi mietiskellä, kun pohtii myös, miten vaikkapa siltä kahdelta ratakierrokselta saisi juoksijat enemmän irti.

Edelliseen vielä viitaten….aikoinaan meillekin rantautui Lydiardin neuvot, jossa ohjelmassa oli, jos meinasi itseään kestävyysjuoksijana pitää, mallina 100 mailia viikossa. Onko se sitten paljon...no onhan se toisaalta, mutta jos kansallisen tason mieskestävyysjuoksija juoksee 6 pvänä viikossa aamulla tunnin ja illalla toisen tunnin, niin se on siinä. Ja viikkoon mahtuu vielä yksi lepoväiväkin. Eli toisaalta yksinkertaista hommaa. Ja toisaalta ei. Mutta näitäkin asioita voi miettiä iltalampun kodikkaassa loisteessa. 

Sitten lopuksi muutama ydinajatus Vuorimaan Timpalta: 1. Fyysinen kehittyminen vaatii ylikuormittumista, mutta liika ylikuormitus johtaa turmioon. 2. Kestävyysjuoksuharjoitusten mitoituksessa päteen nyrkkisääntö: Hieman liian vähän on parempi kuin hieman liian paljon. 3. Tarvitaan nousujohteisuutta harjoitusjakson sisällä, vuositasolla ja myös yhden harjoituksen sisällä. 4. Hyvä harjoittelu koostuu valmistavasta harjoituksesta, kovasta harjoituksesta ja helposta harjoituksesta. Mikäli kova harjoitus tai harjoituspäivä on pitkä ja runsaasti energiaa kuluttavaa, on helppona päivänä parempi levätä. Sen sijaan lyhyen ja enemmän hermo-lihasjärjestelmää kuormittavan kovan harjoituksen jälkeisenä päivänä on suotavaa tehdä kevyttä harjoittelua. 

Näiden viisastelujen jälkeen ei muuta kuin hyvää kevättä tai takatalvea!

Artsi

Halli SM-kekkereistä ja olympialaisista….

Yleisurheilun hallikausi huipentui kotomaassa aikuisten SM-hallikisoihin Espoon uudessa Kameleonten hallissa. P-savolaisia kestävyysjuoksijoita oli mukana ihan mukava määrä: Oli Mensos Veeraa, Kauppis Mikkoa, Laasasen Pinjaa, Säisän Henriä, Kosken Iiristä, Mustosen Heidiä ja P-savon leidiksi pitää laskea vielä Karjalaisen Sinikin. Eli löytyy meiltä vielä juoksijoita….

Tulihan sieltä menestystäkin. Ja ihan SM-kultaa. Veera jysäytti 1500m:n matkalta ensimmäisen aikuisten SM-mestaruuden. Se oli tottakai Veeralle iso juttu ja tuntui olevan iso asia myös todella monelle tämän piirin ”urheiluhullulle” väelle. Kyllä taas tuli huomattua, että lajia seurataan….

Niin, Veeran mestaruus tuli ennalta suunnitellun juoksun mukaan. Heti vetohommiin ja rennolla vauhdilla matkaan. Ja juuri siten, että loppuun jää paukkuja. Loppu tultiinkin sitten aikas kovaa. Viimeiset 400m noin 64 sekkaa. Se oli hallittu juoksu ja näytti varsin helpon oloiselta. Toisena kisapäivänä juostulla 800:llä ei sitten juoksu kulkenut. Aika jäi vaatimattomaksi, vaikka lopputuloksena 6:s sija. 

Toinen P-savon mitalisti oli Mikko, joka 1500m:llä taisteli itsensä hienosti hopealle Joonas Rinteen ylivoiman jälkeen. Lisäksi Vieremän mies ylsi hyvätasoisen 3000m:n kisan 5:nneksi. Hyvät kisat myös Mikolta, eli ei ole korkean paikan tammikuun leireily mennyt hukkaan. Myös muut yllämainitut P-savon juoksijat onnistuivat mielestäni hienosti. Omia enkkoja ja hyviä sijoja. Ei voi enempää vaatia. 

Olympialaisista selvittiin. Huikeat oli kekkerit ja mitalikahvia päästiin nauttimaan. Lempibiisiä eli Porilaisten marssia ei kuitenkaan kuultu. Vaikka mitaleita saatiin, niin moni totesi, että menestys oli vaatimaton. No olihan se, jos sitä vertaa muihin Pohjoismaihin.  Ja kun meidän piti olla paras Pohjoismaa jo muutama vuosi sitten laaditun HUMU:n kalliin raportin mukaan. Ei se näin mene. Kaikki juontaa juurensa meidän yhteiskuntaan, koululiikuntaan, lasten ja nuorten liikkumiseen jne jne. Sieltä se kaikki lähtee. Ja toisaalta meillä on nykyään yhä harvemmassa sellaisia, jotka määrätietoisesti treenaa ja haluavat kehittyä. Nykypäivänä tällainen meininki ei ole enää itsestäänselvyys.

Niin, P-savolaiset urheilijat olivat vahvasti esillä, kun bodiumille noustiin. Kepa vaikean alkukauden jälkeen löysi kuntoaan ja nyt hyvät sijat ja viestipronssi. Ja Vilma ja Arsi….molemmilta huikean hienot kisat. Siinäkö meidän tulevaisuuden mitalistit? Entäs Herolan Ilkka...juuri hänelle jos kelle sen mitalin tai mitalit soi. Eiköhän jonkun näiden urheilijan eli Ilun saavutus riitä tänä vuonna P-Savon vuoden urheilijaksi. Siihen titteliin kun vaaditaan yksilöurheilijalta olympiamitali! Vähempi ei riitä, muuten sen vie taatusti vaikkapa joku lätkän tai futiksen pelaaja. Juu, ilkeästi sanottu, mutta onhan tämä nähty, että arvostus on juurtunut tähän suuntaan. 

Ruotsin naishiihto: Ennen oli Abba ja Frida. Nyt on Ebba ja Frida. On hurjaa porukkaa. Ja olihan hienoa, että jo vuosia maailman yksi kovimpia sprinttereitä Linn Svahn sai vihdoin kultaa. Ja ylipäänsä mitalin. Hänhän on joutunut jättämään tätä ennen joka arvokisat väliin. Linn on voittanut liki 20 mcupin kisaa, mutta nyt tähdet osuivat kohilleen. Tosin lähellä oli nytkin, kun sairastui jälleen ennen parisprinttiä. Niin...ja tuo Ebbanin 50km:n meno oli sitä luokkaa, että itse Juuhaukkikin olisi ollut tiukilla. 

Ja entäs Kläebo. Ei riitä sanat kuvaamaan kaverin ylivoimaisuutta. Kestävin, nopein, taktisesti älykkäin, ei kaatuile, ei tule kipeeksi ratkaisevilla hetkillä eikä ole valitellut kertaakaan suksivalintoja tai voitelua. Kyllä siinä meikä ainakin nousi pystyyn, kun kaveri tykitti vika ylämäkeen ja jätti muut. Muuten...kun Minkkisen Suvi tuli vika ammuntaan siinä mitalimatkalla, niin meikän TV:n ääni oli maksimissaan ja huuto hurjaa, kun nollat tuli. 

Hiihdon puolella olympiavalinnat olivat liki ”poliittisia”aiheuttaen melkoisen keskustelun ja tunnemyrskyn. Eikä syyttä. Hakolan ja Moilasen pääsy kisoihin tuomittiin kun Perttu ei saanut paikkaa. Tämähän ei ollut tietenkään urheilijoiden vika. Ampumahiihdossa monet halusivat Heikkisen Artun kisoihin ennen Inveniuksen Ottoa, mutta siellä Soisalon mies näytti, että valinta meni täsmälleen oikein. 

Jos joku pari vuotta sitten olisi totisella naamalla väittänyt, että Suvi ottaa mitalin näissä olympialaisissa, niin hänet olisi pitänyt viedä hoitoon. Mutta kun kaikki laitetaan peliin, niin Suvi siinä onnistui. Ja laji on vielä sellainen, että se vaatii päätä. Mcupin menestys ei tarkoita vielä sitä, että olympialaisissa pärjää. Näissä kekkereissä pitää hermokontrollin olla hallussa. Niin...Kaisan ja Mari Ederin lopetettua jokunen vuosi sitten ampumahiihdon uskottiin vaipuvan saattohoitoon. Mutta mitä vielä. Norski koutsi sai homman kääntymään ja nyt miehetkin ovat vahvassa iskussa isolla porukalla. Niin...ja Suvista vielä. Hän on pidetty maajoukkueessa. Hän luo ympärilleen hyvää ilmapiiriä. Hän on avoin luonne, jonka kanssa on helppo jutella. Hän ei halua olla ylitse muiden. Näin sanovat joukkuetoverit. Toisenlaistakin se on joskus ollut. Sisäpiiritietojen mukaan kun Kaisa M oli huipulla, hän oli joukkueen pää. Ilmapiiri oli vähintäänkin jäätävä, näin huhutaan. 

Niin, meidän maastohiihto meni mitalien suhteen pöpelikköön.  Eli yksi vaivainen mitali. Naisten viestipronssi...ja siitäkin on kiitettävä Saksan Victoria Carlia, joka onnistui kärähtämään dopingista. Mikäli hän olisi ollut mukana, me oltaisiin jääty neljänneksi. Miesten puolella viestissä nelossija oli jotain, samoin toki Vuorisen Laurin sprintti. Miesten viesti oli muuten katastrofaalinen, sillä mukana vain 10 joukkuetta. Ampumahiihdon puolella mukana on puolet enemmän porukoita. Menestystä ei aina kannata laskea mitalien määrällä, mutta kyllähän yhdistetyn kaksikko meidät pelasti.

Vielä tuosta naisten hiihdon 50km:n kisasta. Moni on sitä mieltä, että naisille liian pitkä matka ja erot tulee liian isoiksi. Ja höpö höpö, sen pitääkin olla 50km. Onhan naiset juosseet arvokisoissa maratonia jo useita vuosia. Ja kestoltaan maraton ja 50km hiihto on suunnilleen samaa tasoa. On toki hiihdossa melkoisia ylämäkiä, mutta pitkiä aikoja ja pitkiä matkoja siellä tullaan alamäkiin ihan itestään. Isot erot johtuu vaan kärjen kapeudesta. Esimerkiksi Pariisin olympiamaratonilla 50 ensimmäistä naista olivat noin 10 minuutin sisällä. 

Huvittavaa tai suorastaa iljettävää tuo hiihdon some raivoaminen. Jos urheilijat lukee noita some keskusteluja tai paremminkin raivoamista ja syyllistämistä, niin eihän se kivalle tunnu. Siellä muun muassa joku kirjoitti jo ennen kisoja, että tuo hiihto ei kiinnosta pätkääkään eikä yhtään hiihtäjää tarvitsisi lähettää kisoihin. Meinasin vastata, että kyllähän tuo näyttää kiinnostavan, kun olet täällä kanavalla syyllistämässä urheilijoita sun muita. Mutta siis….nyt juuri Falunin hiihdon TV-haastatteluissa….ei pitäisi sallia tuollaistakaan kielenkäyttöä, kun eräs PHS:n hiihtäjä käytti. On järkyttävää. Ei ole lapsien kuultavaa. Vielä pahempaa kuin siellä somessa.  

Vielä noista sairastumisista ja vaikkapa Iivon vähäisistä kilpailuista ja yhden kortin varaan jättämisistä….niin Musti Jauhojärvi antoi ymmärtää, että voiko varovainen stragetia osaltaan nostaa hänen sairastumisriskiään juuri h-hetkellä. Kun vältellään liikaa infektioita ja tavallaan juostaan bakteereja karkuun, niin arvokisapaikalla keho sitten imee kaikki mahdolliset bakteerit puolen kilometrin säteeltä sisäänsä. Tähän viittasi ampumahiihtäjien koutsi, joka totesi, että liika varovaisuus ja ihmiskontaktien välttely aiheuttaa stressiä, joka sitten altistaa helposti sairauksille. 

Tästä kohti kevättä….

-Artsi

Olympialaisten alla….

Vuoden urheilijaksi ei voi valita henkilöä, joka miellyttää kaikkia. Mutta Alisa Vainion jääminen vuoden urheilija äänestyksessä vasta 7:nneksi on täysi farssi tai fiasko. Vitossija MM-maratonilla on sen verran kovaa kamaa tässä täysin maailmanlaajuisessa lajissa, että siitä olisi pitänyt antaa enemmän tunnustusta. 

Siis vuoden urheilija Heliövaara on huippu pelaaja, ihan hyvä tyyppi, hieno persoona. Kaikki kunnia hänelle. Mutta mistä kertoo, että 36-vuotias nelinpelaaja tenniksen kakkospelimuoden edustaja voi tulla valituksi vuoden urheilijaksi. Se kertoo edelleen siitä, että Heliövaara on loistava pelaaja! Mutta ennenkaikkea se kertoo monesta muustakin asiasta….niitä nyt en ala tässä kohtaa tarkemmin erittelemään. Taitaa vaan olla niin, että Suomessa pitää nykyisin perinteisissä yksilölajeissa voittaa olympia tai MM-kultaa, ennenkuin on mahiksia saada Vuoden Urheilija titteli. 

Yleisurheilun hallikausikin on saatu alkamaan. Kuopiossa viriteltiin henkiin kisaa nimeltä hallitonnit. Vuosia sittenhän tämä kisa oli suuressa suosiossa, jossa osanottajia oli siellä 100 tuntumassa. Nyt nopealla aikataululla polkaistussa kisassa oli vain 25 juoksijaa. Ajat ovat muuttuneet, eikä takavuosien määriin ole enää paluuta.

P-savolaisten osalta halleista on mieleenjäänyt ainakin tonneilla kuopiolaisen Kaukolan Jukan aika 3.00.54. On hurja noteeraus. Taitaa olla epävirallinen Suomen ennätys ko ikäluokassa. Siis 60-sarjassa. Myös naisten puolelta vaikkapa Salla Tompurin 3.05 ja Elina Mykkäsen 4.42 ajat herättävät kunnioitusta. Mutta kun naisista puhutaan, niin eipäs nyt julkaista kummankaan syntymävuosia.

Joensuun kisoissa Salla juoksi kasin aikaan 2.19.00 ja sillä mentiin kyseisen ikäluokan lähelle piirinennätystä, joka on vuodelta 1977 Tuula Konttisella ajalla 2.18.4. Joensuussa myös Visan Henri Säisä ja Siilin Pinja Laasanen olivat hyvässä vedossa. Kuopiossa puolestaan myös Iisalmen, nykyisin Katajaa edustava nuori Sini Karjalainen kellotti kovan ajan ja ennätysajan kasilla eli 2.13.21. Myös Mensosen Veera avasi kautensa Treen Indoor Meeting -kisassa. 800 m:n kisa oli hankala, kun kärki karkasi heti alusta pitäen. Silti loppuaika 2.09.25 on Veeran halliennätys. Veera valittiin myös Pohjoismaiden hallimaaotteluun Ruotsin Karlstadiin. Sieltä tuliaisina oli myös uusi hallienkka 1500m:ltä. Aika 4.21.17 oikeutti maaottelun 5:nteen sijaan. 

Hiihtokisoja ei ole pystytty pitämään täällä meidän suunnalla kovinkaan montaa. Milloin ei ole ollut lunta ja milloin pakkasta ollut liikaa. Aina sanotaan, että hiihto kuolee tästä maasta ja tästä piiristä, kun nuoria se ei kiinnosta ja miten kallis harrastus se on. Tottahan tuo kalleus ainakin on, mutta hyvin näyttää hiihtäjiä niin nuorissa kuin aikuisissakin olevan tässä piirissä. En kyllä julista lajia sukupuuttoon. Vaikka piirin ja lähinnä PHS:n nuoria lupaavia hiihtäjiä on muutama siirtynyt piirin ulkopuolisiin seuroihin, niin tapahtuu sitä siirtymistä yleiurheilun/kestävyysjuoksunkin osalta.  Tietyistä syistä johtuen, joita tässä ei nyt ruveta julkistamaan, piirin nuoret ja jopa vanhemmatkin juoksijat pakenevat muualle. Joku piirin yleisurheilussa/seuroissa mättää ja pahasti. Vain harvat seurauskolliset jäävät ja pitävät seurojen mainetta yllä. 

Kun seuraa noiden aivan huippu-urheilijoiden haastatteluja, niin siellä on kyllä laidasta laitaan tyyppejä. Tottakai, kaikkihan me olemme omia persoonia. Mutta tämä nuori Siilinjärven aurinkoinen Minja Korhonen jättää kyllä huikean hyvän vaikutuksen. Hän kyllä pystyy analysoimaan pettymykset, mutta muuten hymy huulilla, terve itseluottamus ja nöyryys antaa kyllä hyvän vaikutelman. Myös toista siilin huippua Herolan Ilkkaa on leppoisa kuunnella. Kaikkien kohdalla se ei sitä ole. Joutuu jotenkin peittämään korvansa ja silmänsä, mitä sieltä on tulossa. 

Niin, siis Perttua ei sitten valittu olympialaisiin. En nyt ala väittämään, että Pertun valinta kisoihin olisi pitänyt olla mikään itsenstäänselvyys, mutta pahoin aavistelen, että jonkin sortin ”politikointia” tapahtui. Eikä sitä yhtään helpota se, että Hakolan Risen koutsina sattuu olemaan maajoukkueen päävalmentaja. Näin nää vaan menee. Se on tuolla suunnalla ollut aika ajoin melkoista suhmurointia monessakin mielessä. Ei ihme, että joku hiihtäjistä halusi maajoukkueen koutsiksi ehdottomasti ulkomaisen tyypin.

Olympialaisten alla taas nämä doping testaukset ovat nousseet otsikoihin. Osaa maajoukkueurheilijoista ei testata kertaakaan kilpailujen ulkopuolella vuoden aikana. Niin ja sitten tämäkin viimeisin tapaus, kun pikajuoksun EM-mestari ja parhaimmillaan 4:nneksi olympialaisissa sijoittunut Ivet Lalova kärysi. Tämä testi ja näyte oli otettu Rion olympialaisissa v.2016. Siis 10 vuotta sitten ja nyt käry kävi. Voi tätä touhua. Eli tulevissa olympialaisissa ei kannata vielä laittaa päätä pensaaseen, jos sijoittuu vaikkapa 4:nneksi. Se on paras paikka, josta nousee helpoiten ajan myötä mitaleille, kun vaan jaksaa odottaa. 

Kohta jysähtää käyntiin siis olympialaiset. Se on oikeastaan eka kerta vuosikymmeniin, kun nyt pystyy seuraamaan kisat alusta loppuun jokaisen lajin ja vaikkapa yötä päivää. Ja sen todellakin aion tehdä. Nautin joka hetkestä tulipa mitaleita meille tai sitten ei. Kaikki ylimääräinen tekeminen on siirretty olympialaisten jälkeen. Vain välttämättömät velvollisuudet tulee toki hoidettua.

Eli hiljennymme vähitellen seuraamaan kisoja. Amen. 

-Artsi

Joulusta selvittiin. Ehkäpä muutama kilo pulskempana, mutta kuitenkin. Ja nyt sitten vuosikin vaihtui ihan heilahtamalla. Kelit olivat Joulun seutuun ihan kesäiset. Varsinkin Tapaninpäivänä saattoi nauttia oikein mallikkaasta ulkoilusäästä. No äkkiä se sitten muuttui paukkupakkasiin. Hiihtohommista ei ole tullut mitään. Milloin ei ole ollut lunta. Milloin on liikaa pakkasta. Ja milloin ei muuten vaan huvita. Taitaa suksimiset jäädä ensi talveen. Parasta tässä on, että päivät senkun pitenee ja eikun Juhannusta kohti. 

Viime vuosi oli Kupsin juhlaa. Ja ennen Joulua se kruunattiin aivan huikeilla esityksillä noissa Euro-peleissä. Tällaista ei ole suomalaisessa jalkapallossa totuttu kokemaan. Kyllä teki hyvää vanhalle Kupsin kannattajalle. Valmennus onnistui kaikessa Jarkko Wissin johdolla. Mutta vissiin se ei ollut riittävää, kun koutsi sai lähteä. Seuran taustat ja toimisto eivät ole viime vuosina olleet kovin yhtenäistä porukkaa. Mutta kyllä tuollaisen menestyksen jälkeen olisi ollut suorastaan pakko jatkaa samalla valmennuskuviolla. Puhuvat, että pääkoutsi jakoi vastuuta muulle tiimille jopa liikaakin, mutta eikös se ole niin, että valmentaja on silloin onnistunut, kun se tekee itsestään tarpeettoman. Jotenkin sitä nyt pelkää, että vastaavaa menestystarinaa ei enää jatkossa koeta. Mutta silti se on Banzai!

Savon Sanomien levikkialueen parhat urheilijat valittiin tässä taannoin. Itsellekin tuli kutsu valitsijaraatiin, mutta juuri silloin olin Kanarian auringossa, joten se jäi sitten väliin. Parhaaksi valittiin Kalpan Juuso Mäenpää. Ihan hyvä pelaaja. Ei siinä mitään. Nämä ovat tietenkin makukysymyksiä ja kun tietää ketä raadissa oli, niin tarvinneeko ihmetellä. Mutta olisiko vaikkapa Kepa Niskanen voinut olla ykkönen. Molemmat ovat Suomen mestareita. Olisi myös mukava tietää kymmenen parhaan lista. Monena vuonna se on julkaistu, mutta ei nyt. Eikä tässä mitään. Nämä herättävät tunteita ja sehän se antaa sisältöä elämään. Niin….P-Savon Yleisurheilun viime vuoden palkitsemien urheilijoiden listaa en ole edelleenkään nähnyt. Melkoinen suoritus siltä puulaakilta. 

Niin, Karttulan Uudenvuodenjuoksukin järjestettiin taas kerran. Mukana liki 40 osanottajaa. Ihan hyvä määrä. Nyt olisi päästy jo viiteenkymmeneen, mutta taisi se pakkanen pelottaa ainakin osaa porukkaa. Niin no, pakkasta oli se 15 astetta. Se nyt ei kyllä liikaa ole. Kyllä siinä pystyy ja pitää pystyä juoksemaan. Kysykää vaikka hiihtäjiltä. He kisaavat kevyesti siinä säässä. 

Niin...miesten puolella kovinta kyytiä piti etukäteissuosikki Jesse Kuokkanen, joka on puolimaratoninkin juossut kovaan aikaan. Nyt vitosen aika 17.37 tarkoittaa että joka kilsa painellaan sinne 3.30 tuntumaan. Jessen takana hyvin tykittivät myös kuntosarjan ykkönen Soini Virtanen ja yleisen sarjan kakkonen Simeon Rissanen. Tasokas esitys tältä kolmikolta. Miesten puolella vetraanit pitivät taas kerran kovaa menoa. 50-vuotiaiden sarjassa Tomi Huttunen veteli sellaista alle 4.15 kilsavauhtia ja 60-sarjassa Mannisen Ossikin 4.40 kilsavauhtia. 

Naisten yleisen sarjan ykkönen oli Senni Virransola, joka kellotti ajan 22.42. Huomionarvoista oli kuitenkin Satu Hyytiäisen vauhti 50-vuotiaiden sarjassa. Satu rullasi komeasti ajan 22.47, jolla tuli naisten kakkosena maaliin. Sekä miehissä että naisissa oli jälleen kisaamassa iso joukko RRR:n kovakuntoisia juoksijoita. Varsinkin nämä ikiveteraanit jättävät aina kisoista hyvän maun. Siellä on Birgiä, Marjattaa, Elinaa, Hannua, Tenhoa jne...huikeita tyyppejä.   

Viime aikoina on ollut paljon puhetta rasismista. Sitä ilmenee edelleenkin tässä maassa. On se vaan ikävää. Ja lisäksi sitten vielä tämä some, joka saa aikaan sellaisia tarinoita, että oksat pois. Ja kaiken huippuna on meillä tyhmiä kansanedustajia, jotka eivät tajua, miten heidän pitää käyttäytyä.  Eikä kovin fiksua ollut hiihtäjä Vilma Nissisen letkautus, että sata kertaa mieluummin hiihdän täällä Toblachissa kuin Suomen Mogadishussa. Se nyt ei kai täytä rasismin aineksia, mutta sinällään mauton ja asiaton kommentti. Mutta siitä se some taas riemastui. 

Rasismin ohella toinen loppuvuoden puheenaihe oli Kela ja sen pääjohtaja. Ristiriitainen persoona, jolla ei ole kyllä tämän päivän johtamismetodit olleet hallussa. Ei ihme, että Kelan väki nousi jaloilleen. No sairastumisille ei mahda mitään, mutta siinäkin on outoja käänteitä. Kaveri on sairauslomalla. Lähtee silti työmatkalle. Pian uutisoidaan, että on vakavasti sairas. Ja heti perään hän alkaa jossain somessa kommentoimaan joitain juttuja.  Onhan outoa tuokin. 

Tästä vaan talvea eteenpäin. Jo kuukauden päästä alkaa olympialaiset. Ja se on sitten yhtä juhlaa. Ainakin meille penkkiurheilijoille. En tiedä onko se meidän urheilijoille. Niskasten pertsan kisat Tourilla osoittivat, että kaikki on mahdollista. Kepan kroppa on sulamassa? Ja onko Iivo kunnossa? Minä se vaan uskon, että on. Siis juuri siinä pertsan 50km:llä. Iivo hämää suurta yleisöä teoillaan ja kommenteillaan. Iivon haastatteluista ja kommenteista ei voi vetää mitään johtopäätöksiä. Kaveri puhuu mitä sattuu. Puuta heinää. Ihan tarkoituksellisesti. Säälittävää. Ja onhan meillä Jasmi. Sinkosi mitalisuosikiksi, mutta Tourin sprintistä puuttui ne kaikista kovimmat. 

Ja lopuksi tuli mieleen vielä muutaman vuoden takainen Kelan taksiuudistus, joka meni niin puihin kuin se vain voi mennä. Äskettäin eräs äiti kommentoi asiaa siten, että silloin hän tilasi taksin synnytyslaitokselle, kun poltot alkoivat. Taksi viipyi sen verran, että juuri nyt viedäänkin jamppaa samalla pirssillä suoraan eskariin. Että näin.

Ja hyväksi lopuksi….jos nämä kommentit olivat asiattomia ja sopimattomia, niin pyydän vilpittömästi anteeksi. Ollaan kuulolla….

-Artsi